Muut palvelut

Kattava valikoima erilaisia liikennepalveluita

Ota yhteyttä

J. E. Simolan palveluihin kuuluvat tilausajojen lisäksi muun muassa koululaisajot, inva-ajot sekä räätälöidyt museobussipalvelut ammattitaidolla. Pyrimme aina huomioimaan asiakkaiden yksilölliset toiveet ja tarpeet. Turvallisuus ja asiakkaiden viihtyvyys on meille tärkeintä. Kauttamme saat myös retkikahvit ja -eväät.

Museobussi – palvelua 60-luvun tapaan

Volvon B-715 Boxer -turistibussi on vuosimallia 1964 ja siinä on 40 istumapaikkaa. Bussi on siirtynyt 60-luvulla Simolan omistukseen tilausajotehtäviin. Vuonna 1976 bussin siirryttyä pois liikenteestä uudempien tieltä se jäi odottamaan tulevaisuutta. Kuluikin peräti 34 vuotta ennen kuin bussiin alettiin tehdä täysimittaista entisöintityötä, joka kesti noin 2,5 vuotta. Vuoden 2013 kesäkuussa bussi esittäytyi Helsingissä Linja-autoliiton 85-vuotisbussiparaatissa, jossa se julkistettiin uudelleen käyttöön. Bussi sai huomiota myös lehtien palstoilla. 

Mercedes-Benz L 406:ssa on Turun Autokori Oy:n valmistama kori vuodelta 1966. Auto hankittiin vuonna 2014 ja sille tehtiin mittava entisöintityö. Bussi otettiin käyttöön uusin ilmein vuonna 2017 ja siinä on paikat 16 henkilölle. 

Museobussit ovat tilattavissa kesäaikaan erikoistapahtumiin, kuten hää- ja juhlaseurueiden, vuosijuhlijoiden ja liikevieraiden kuljetuksiin sekä erilaisiin tapahtumakuljetuksiin, niin yksityisten kuin yritystenkin tarpeisiin hilpeyttä herättämään. Kuljettajat ovat myös pukeutuneet 60-luvun kuljettaja-asuun.

Miksi busseja entisöidään?

Haluamme huolehtia perinteiden vaalimisesta ja tuoda ne osaksi nykypäivän erilaisia käyttötarkoituksia, kuten erilaisia tilaisuuksia, juhlakuljetuksia, elokuvateollisuutta sekä jättää muistoja menneistä ajoista myös tuleville sukupolville.

Ota yhteyttä ja kysy lisää!
Puhelinkuvake

J. E. Simola Ky tarjoaa tyylikkäät 60-luvun tapaan entisöidyt tilausbussit erilaisiin tapahtumiin Turussa ja muualla Varsinais-Suomessa. Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Yhteydenotto